Raisiossa RaiFu:n futiskausi 2015 päättyy ansaittuihin sarjanousuihin

Futiskausi 2015 polkaistiin RaiFu:n edustuksen osalta käyntiin 7.1.2015 kuntopiirin ja lämmittelylenkin voimin. Joukkueeseen oli ilmoittautunut 29 pelaajaa ja mikä hienointa, 25:llä oli takanaan jo antoisa junioritausta RaiFu:n joukkueissa. Voidaankin pitkälti puhua oman kasvatuksen tuotoksesta ja joukkueen runko muodostui vahvasti ikäluokkien 1993 ja 1995 ympärille.

Pelaajamäärä huomioiden tuli heti selväksi, että osallistumme kahteen sarjaan eli Turun piirin 5- ja 6-divisiooniin. Talvikausi harjoiteltiin Karvetin lämmiteltävällä tekonurmella Naantalissa, Taponkedon hallilla Maskussa ja oheistoiminta Raisiolaisten koulujen saleissa. Harjoituskauden päätteeksi joukkue asetti itselleen selkeän tavoitteen: molemmissa sarjoissa sarjanousu.

Nyt kymmenen kuukautta myöhemmin on aika juhlia molempien tavoitteiden täytyttyä loistavasti. 6 divisioonassa nousu varmistui jo kun otteluja oli jäljellä neljä ja maalierolla 84-16. 5 divisioonassa nousu varmistui kun otteluja oli jäljellä kaksi, maalierolla 99-8. Erityisen tyytyväiseksi valmennusjohdon päättyneen kauden jälkeen saa se, että molemmissa sarjoissa olimme eniten maaleja tehnyt ja vähiten maaleja päästänyt joukkue. Kun 5 divisioonassa pelaa joukkue 1256 minuuttia yhtäjaksoisesti päästämättä maaliakaan omaan päähän on jotain osattu tehdä oikein. Pitkä kausi vie myös veronsa ja täytyykin tässä vielä todeta, että ilman meidän A- ja B-junioreidemme apua olisi kausi ollut todella haastavaa vetää läpi.

Kausi 2015 saa siis arvoisensa päätöksen Raision jalkapalloylpeydessä RaiFu:ssa ja mikä hienointa, joukkueen tulevaisuus on vihdoin hyvissä käsissä koska junioripuolemme tuottaa vihdoin melkein jokaisessa ikäluokassa meille tulevaisuuden pelaajia. Tästä on hyvä lähteä tulevaan kauteen uusin odotuksin.

Lopuksi vielä suuri kiitos seuramme johtokunnalle, A- ja B-junioreille, tukijoillemme ja tietysti kaikille teille katsojille jotka saavuitte Kerttulaan kannustamaan meitä kotipeleissämme.

Nähdään taas kaudella 2016 viihdyttävän jalkapallon muodossa sarjaporrasta ylempänä Kerttulan viheriön reunalla. Once Always,

Timo Kuusela ja Jari Nokkoudenmäki

Liitetiedostot