RaiFu tavoittelee jälleen nousua

RaiFu osui torstaina kuudesti LTU:ta vastaan. Eemeli Palo onnitteli Markus Teerikangasta avausosuman johdosta.

Jesse Ranta
Viime kaudella Turun piirin vitosen selvästi voittanut RaiFu on jatkanut hyviä otteita myös Nelosessa. Nuori joukkue on hävinnyt alkukauden viidestä ottelusta vain yhden. Kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä raisiolaiset ovat ottaneet paikkansa sarjataulukon yläpäästä. Kymmenen pistettä kerännyt joukkue on sarjassa toisena, vain kaksi pistettä Salon Tovereiden takana.
Joukkueen harjoitusringissä on 29 pelaajaa. Laaja rinki tulee tarpeeseen, sillä joukkue osallistuu myös Turun piirin Vitoseen. Päävalmentaja Jari Nokkoudenmäen mukaan tarvittaessa pelaajia saadaan myös A-nuorista, jotka pelaavat A-nuorten Kakkosta. Kahdeksan joukkueen lohkosta kolme parasta nousee syksyllä A-poikien Ykköseen.

Kahteen sarjaan osallistuminen näkyi torstaina Nelosen ottelussa viime kaudella Kolmosta pelannutta LTU:ta vastaan. Vihreiden vaihtopenkillä oli vain kolme pelaajaa.

– Se oli tietoinen valinta, sillä huomenna on edessä kova Vitosen peli. Tänään ottelu meni suunnitelmien mukaan, eikä meidän tarvinnut tehdä kuin yksi vaihto, päävalmentaja Nokkoudenmäki myhäili 6–0-voiton jälkeen.

Raisiolaiset olivat ottelussa aktiivisempi osapuoli. Vihreäpaitainen kotijoukkue juoksutti lähes 70 minuuttia alivoimalla pelanneen vierailijan näännyksiin. Vihreiden smaragdien maaleista vastasivat kahdesti osunut Markus Teerikangas, Jaakko Helttula, Eemeli Palo, Mikko Hellsten ja Erkka Saarinen. – Ei meidän ole tarvinnut kunnosta puhua enää moneen vuoteen. Se on tullut pienpeleihin perustavan harjoittelun kautta. Ei meidän ole tarvinnut lenkillä käydä tai mäkijuoksua treenata, Nokkoudenmäki kommentoi ylijuoksua.

Joukkue piti palloa valtaosan pelistä.

– Siihen se meidän peli perustuu. Meillä on nuoria jätkiä, joita on ollut ihan turha opettaa pelaamaan pitkää palloa.

Nokkoudenmäen mukaan joukkue on asettanut tavoitteeksi nousun. Sitoutunut joukkue tekee hartiavoimin töitä tavoitteen saavuttamiseksi. Asenne vei myös torstaina voiton.

– Me pelattiin omalla tasolla ja LTU oli täysin tahdoton ja haluton. Odotin heiltä parempaa, Nokkoudenmäki sanoi.

Nousutavoite on Nokkoudenmäen mukaan kova, mutta realistinen.

– Nousu vaatii että kaikki menee suunnitellusti ja on vähän onneakin mukana.

Kapteeni
Martin Nilssonin mukaan taso ei ole kovin paljon Vitosta kovempi.

– Ei ratkaisevasti. Kyllä me kärkiporukoihin kuulutaan täälläkin, Nilsson tuumasi.

Joukkue sai uuden maalivahdin, kun Jonni Karvinen liittyi mukaan AFC Campuksesta.

– Hän on sopeutunut hyvin. Vain parhaat pääsevät meille, Nilsson hymyili.

Laitapuolustaja Erkka Saarinen näkee joukkueen vahvuudeksi juoksuvoimaisuuden.

– Pelimme paranee yleensä loppua kohden. Kunto ei lopu kesken, Saarinen sanoi.
 

Liitetiedostot