RaiFu kesytti Ryhdin

Kuva: Jesse Ranta

Raisio Futiksen 30-vuotista taivalta juhlittiin lauantaina Kerttulassa. Päivän päätteeksi käytiin Vitosen kakkoslohkon paikallispeli Ryhdin ja RaiFun välillä, jossa RaiFu huipensi juhlansa ottamalla tyylipuhtaan 0–6-voiton.

Ottelun kulku oli alusta asti selvillä. RaiFun nuori ja nälkäinen joukkue vyörytti hyökkäyksiä kokeneen, mutta selvästi verkkaisemman Ryhdin kenttäpuoliskolle.

Ottelun avausmaali syntyi jo 6. peliminuutilla, kun kulmapotkun pukkasi sisään Eetu Lehtinen. Vartin pelin jälkeen Jaakko Helttulasiirsi RaiFun jo 2–0-johtoon.

Maalin jälkeen RaiFu otti hieman jalkaa kaasulta. Ryhti saikin luotua muutamia maalintekopaikkoja, mutta joutui laukomaan kaukaa. Ryhtiläisten parhaat paikat syntyivät erikoistilanteista.
 

Toisella puoliajalla RaiFu kiristi ruuvia. 49. peliminuutilla Eetu Lehtinen puski takatolpalta illan toisen osumansa Samu Suomisenantamasta vapaapotkusta.

Hieman tunnin täyttymisen jälkeen Raisio Futis karkasi lopullisesti. 63. minuutilla koko ottelun hyvin pelannut Samu Suominen antoi kulmapotkun, jonka Ryhti-puolustus ohjasi omaan maaliin.

Minuuttia myöhemmin syntyy RaiFun viides, kun Aleksi Aso ampui rangaistusalueen rajalta pallon ohi voimattoman Ryhti-vahti Hannu Heinosen.

Ottelun kaunein osuma syntyi lisäajalla. Mikko Aso jatkoi kantapääsyötöllä rangaistusalueen sisällä hänelle tulleen pallon taakse Eemeli Palolle, joka sijoitti alakulmaan loppunumeroiksi 0–6.

Raision Ryhdin maalivahti Hannu Heinonen antoi tunnustusta vierailijoille.
– Kaveri pelasivat sen minkä osasivat, mutta vastustaja oli niin paljon parempi, ettei me päästy kunnolla edes toiselle puolelle, Heinonen sanoi.

– Olin itsekin ihan yllättynyt, me hävittiin varmaan 90 prosenttia pääpalloista.

RaiFun päävalmentaja Jari Nokkoudenmäki oli tyytyväinen näkemäänsä.

– Peli oli ihan tasapainoinen kaikin puolin. Erikoistilanteet onnistuivat. Ne ovat olleet haaste meidän joukkueelle. Tänään ne toimi hemmetin hienosti, Nokkoudenmäki kertasi.

– Tässä Raision vanhempi sukupolvi kohtasi nuoremman sukupolven. Olen henkilökohtaisesti onnellinen, että se päättyi näin. Nuorempi sukupolvi tulee ja näyttää, että on menty rinnalle ja ohi.

RaiFu jatkaa lohkokärjessä neljä pistettä AC Sauvoa edellä. Ryhti on sijalla 10.