RAIFU FUTSALIN T15 SUOMEN MESTARI!!!

RaiFun tytöt voittivat huikealla pelaamisellaan SM-kultaa tänään Tampereella!

Länsi-Suomen futsal T15 liigan kolme parasta joukkuetta pääsivät SM-aluekarsintaan kolmen Tampereen piirisarjan parhaan joukkueen kanssa 11.3. Huittisiin, missä molempien lohkojen kaksi parasta, mukaanlukien RaiFu, saivat paikat lopputurnaukseen.

T15 SM-lopputurnauksessa 24.3. RaiFu kaatoi lohkossaan FC Wildin, HauPan sekä NiceFutiksen selvillä maalieroilla. Päivän lopuksi tytöt saivat kaulaansa pronssiset mitalit aiemmin saavutetun Länsi-Suomen piirimestaruussarjan 3. sijan johdosta.

Tänään neljä parasta joukkuetta pelasi mitalisijoista ja kaadettuaan FC Halikon 4-1, tytöt pääsivät taistelemaan kullasta. Finaaliottelussa vastassa oli Tampereen Ilves. Äärimmäisen jännittävä peli päättyi tasapeliin 2-2. Viiden minuutin jatkoajalla ei kumpikaan saanut vieläkään ratkaisua aikaan. Oli siirryttävä rangaistuspotkukisaan. Rankkarikisassa kummankin joukkueen kolmannen potkun jälkeen tilanne oli edelleen tasan, 2-2. Neljännen RaiFun potkun jälkeen 3-2, kunnes Ilveksen viimeinen potku päättyi RaiFun maalivahdin torjuntaan – RaiFu on Suomen mestari!

LÄMPIMÄT ONNITTELUT LOISTAVALLE JOUKKUEELLE & VALMENNUKSELLE!