01.11.2011

RAIFU:N KAUDEN PÄÄTÖKSESSÄ TUNNELMA KORKEALLA

 Syksyiltojen pimetessä juhlivat tuhannet jalkapalloilijat ympäri Suomen ”futiskauden” 2011 päättymistä. Näin myös Raisiossa, kun Raisio Futis juhlisti oman kautensa päättymistä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Ilta oli historiallinen, sillä kyseessä oli RaiFun 26-vuotisen historian ensimmäinen yhteinen päätöstilaisuus. Ihalan koulun ala-aulassa kaikui iloinen puheen sorina, kun 400 juhlijaa pikkuhiljaa siirtyi liikuntasaliin aloittamaan juhlaa musiikin soidessa ja jalkapallon legendojen kikkaillessa valkokankaalla.

RaiFulla on syytä juhlaan, sillä seuran kehitys Raision suurimmaksi jalkapallon junioriseuraksi on ollut huima. Ensimmäinen juniorijoukkue perustettiin vuonna 2004 ja siitä eteenpäin on joukkueiden määrä kasvanut hyvällä vauhdilla aina 20 joukkueeseen. RaiFussa pelaa ensi vuonna ikäluokat 03-A-pojat ja tytöissä 02-vanhempi B. Lisäksi on joukkueet Naisten sarjassa ja miesten 6-divisionassa. Ikämiesluokissa löytyy 3 joukkuetta M35, 40 ja 50. Naisten N35 sarjassa edustaa RaiFun Puumat. Jäseniä seurassa on n. 400 ja määrä on kasvava. Jäsenistö koostuu aktiivipelaajista ja toimihenkilöistä eli se kertoo aidosti seuran toiminnassa mukana olevien määrän.

Kilpaurheilun tavoite on päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja sijoitukseen. Tänä vuonna RaiFu:lla oli monta hyvää syytä laittaa kahvipannut porisemaan, sillä seuran saldo kuluneesta kaudesta oli neljä piirinmestaruutta. Tytöt 96 aloittivat voittoputkensa voittamalla alkuvuodesta Futsalin piirimestaruuden ja jatkoivat sitä voittamalla jalkapallossa, ikäluokassa T96 kaksi piirimestaruutta; sarjassa 11 v 11, voittaen kaikki pelit sekä sarjassa 7 v 7, siinäkin kärsien vain yhden tappion.

Ilmeisesti vuosi -96 on ollut erityinen vuosikerta, sillä vuoden 2011 piirimestaruus ikäluokassa P96 tuli myös RaiFuun. Pojat voittivat sarjansa ansaitusti myös tappiottomalla kaudella. Joukkueen valmentaja Petri Virtasen valinta vuoden valmentajaksi oli siis perusteltua, sillä piirimestaruuden lisäksi samainen valmentaja nosti myös, ehkä kaikkein suurimpana RaiFu:n saavutuksena tänä vuonna, seuran A-pojat 1. divisioonaan kovan luokan seurojen joukkoon, yhdessä aisaparinsa, valmentaja Tomi Leppäsen, kanssa. Vaikka nousu oli visiitin omainen 4 joukkueen pudottua kauden päätteeksi takaisin alempaan sarjaan, valmennusparin Virtanen-Leppäsen tinkimättömän ideologian mukaan he nousevat sinne takaisin jäädäkseen. Tästä historiallisesta noususta kannustukseksi tulevaan A-Pojat valittiin seuran vuoden joukkueeksi.

Seuran neljäs piirinmestaruus tuli pojille -97 ikäluokassa, sarjassa 7 v 7 huimalla 8 pisteen erolla sarjan kakkoseen. Ikäluokkansa 11 v 11 sarjassa P97 sijoittui myös hyvin toiseksi voiton mennen TPS:lle.

Juhlassa palkittiin kaikki oman sarjansa voittaneet joukkueet, niinpä palkintoplakaatti jaettiin myös 25 naispelaajalle heidän voitettua naisten sarjan alalohkon, 7 v 7 sarjan. Palkinto on tunnustus tyttö- ja naisjalkapallolle, jolla on merkittävä ja kasvava osuus RaiFu:n toiminnassa. Pelitoimintapalkintojen lisäksi jaettiin tunnustus pitkäaikaisesta toiminnasta seuran hyväksi toimineella Kai Laitisella. Hän on seuran pitkäaikaisempia toimihenkilöitä ja on ollut seuran toiminnassa mukana kaiken kaikkiaan 20 vuotta, josta 15 vuotta rahastonhoitajana. Rahastonhoitajan pesti jää tämän vuoden jälkeen muille hoidettavaksi, mutta hän raifulaisuus jatkuu poikien -99 valmentajana.

” Seuran tulevaisuus näyttää lupaavalta ja sen myötä olemme jo muutaman vuoden tehneet suunnitelmallista työtä sen eteen, että RaiFu:n nousukiito saadaan vakautettua. Menestys ja tulokset kasvattavat nälkää ja meidän tulee kyetä vastaamaan siihen, että toiminta ei lähde hiipumaan pelaajien siirtyessä muualle toiminnan takkuillessa. Tämä kausi jo toi mukanaan yllätyksiä ja sen myötä minun visioni meni täysin uusiksi, sillä vuonna 2009 esitin johtokunnalle tulevaisuuden viisivuotissuunnitelman, jossa ensimmäinen piirimestaruus oli tavoitteena vuodelle 2015.

Useita turnausvoittoja, neljä piirinmestaruutta ja nousu 1-divisioonaan on RaiFu:lle suuri saavutus. Muissakin ikäluokissa saavutettiin loistavia 2 - 3. sijoja. Jotain on siis tehty oikein ja tämä on osoitus siitä, että suunta on ehdottomasti oikea.” kertoo RaiFun johtokunnan puheenjohtaja Petri Halonen.

RaiFu:lla on syytä onnitella itseään, sillä se on seurana saavuttanut täysin vapaaehtoisten toimijoiden resursseilla paljon. Nyt on kuitenkin tultu sen tosiasian eteen, ettei pelkkä vapaaehtoistyö enää riitä, joten seuratoimijoiden avuksi seuran toimintaa kehittämään ja ylläpitämään on valittu seurakoordinaattori, Leena Allen, joka aloittelee työtään näinä päivinä.

” Minun työsarkani seurassa tulee olemaan toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Kehittämistä riittää joka osa-alueella, mutta koska olemme jo todella hyvällä alulla monessa asiassa, ja mukana toimii innokasta ja osaavaa väkeä uskon, että yhdessä me saamme RaiFun nostettua sille tasolle, kuin sen tämän kokoisessa kaupungissa kuuluisikin olla. Paljon on kuitenkin haasteita edessä.

Minun visiossani Raifu tulee olemaan vahvasti yhteisöllinen seura ja matalan organisaation kokonaisuus. Yhteisöllisyyteen kuuluu myös yhteiskuntavastuu eli me kannamme osaltamme vastuuta satojen lasten ja nuorten kasvattamisesta, joten haluaisin RaiFun tekevän yhteistyötä juuri tätä osa-aluetta käsittelevien organisaatioiden kanssa.” kommentoi seurakoordinaattori Leena Allen.

Lokakuinen sunnuntai painuu yötä kohti, kun monisatapäinen juhlijajoukko lähtee kotia ja uutta kautta kohti. Tulevaisuus näyttää kuinka pitkälle raisiolainen jalkapallo vielä ponnistaa.